Chong Fah -vesiputous & Khuk Khakin ranta

Tänään on mun vapaapäivä ja päätin saada tänään jotain muutaki aikaseks kun vaan biitsillä makoilua. Niinpä aamulla lähin liikenteeseen jo peräti ennen puolta päivää (!) ja lähin päristelemään tästä Bang Niangista pohjosen suuntaan. Vajaan puolen kilsan päästä kääntyy oikealle sisämaahan päin tienviitta jossa lukee Ton Chong Fah Waterfall. Sinne siis!

Ajelin tietä ja matkan varrella oli kumipuuviljelmiä, paikallisasutusta ja Baan Chong Fah Resort hotelli. Matkalla näky sellasia aika uudenkin näkösiä bungaloweja. Noin viisi kilometriä ajettuani tie muuttu hiekkatieksi, tai pitäskö sanoo et ennemminki kivikkotieksi. Se oli nimittäin vähän haastavaa mopolla ajettavaa. Kyllä sitä nyt pysty ajamaan, kun ajeli ihan rauhallisesti vaan. Perille asti oli hyvä viitotus, ja eipä siinä tarvinnu mihkään kääntyilläkään, suoraan eteenpäin vaan. Portilla oli lipunmyyntikoju. Sisäänpääsy on 100 bahtia aikuiselta ja 50 bahtia 3-13 v. lapsilta ja sitä nuoremmat pääsee maksutta.

Portilta alko tie, joka nousi rinnettä ylöspäin. Se oli aika kivikkoinen ja paikotellen jyrkkäkin, mut leveä ja sinänsä helppokulkunen. Toki siinä pikkasen jo hengitys alko tiheentyä :D Tää tie johti putouksen ekalle tasolle ja lopussa piti kulkee vielä pari metrii semmosta lankkua pitkin. Ekalle tasolle siis pääsi suht helposti.

Matkalla ensimmäiselle tasolle

Tie ensimmäiselle tasolle oli leveä ja paikoitellen ihan helppokulkuinenkin

Matkan varrella oli opasteita

Ensimmäisellä tasolla oli pieni lampi, jossa voi pulahtaa uimaan

Jos tuonne haluaa lähtee, niin hyvä on kyl olla tukevat kengät jalassa. Ittelläni oli ihan lenkkarit. Jotkut kivetkin on tosi liukkaita, joten varovainen saa olla. Hiki siellä patikoidessa myöskin virtaa, ilma on niin kosteeta, eli juomista myös reilusti mukaan.

Kipuamista riitti

Juurakoiden ylitse

Ekalta tasolta ylöspäin polku muuttu huomattavasti haastavammaksi. Joutui suorastaan kiipeilemään. Toki siel oli kaiteita rakennettu ja oli puita ja jotai liaaneja mistä sai aina otettuu kiinni, mut se kipuaminen ottaa kyl voimille ja siin hengästyy ja pitää koko ajan kattoo mihin astuu. Eli ei huonojalkasille ollenkaan sopiva paikka. En ollu oikeen etukäteen perehtyny, et montako tasoo putouksessa on, mut luin nyt, et 5 tasoa pitäs olla. Joissain kohdissa oli opasteita, jotka osottivat mihin polku jatkuu ja kuinka pitkä matka on seuraavalle tasolle. Mut joka kohdassa näitä opasteita ei ollu ja siks menin itteki vahingossa vähän semmosta offroad-polkuu pitkin, kun en ihan hoksannu et mihin polku oikeesti jatku. No sieltäkin kyllä pääsi... Mut sitte jossain siel 3-4 tason paikkeilla en enää mitään opastetta nähny, et pitkäkö matka ois ollu seuraavalle tasolle ja polku näytti jo sen verta haastavalta ja aloin olla jo vähän väsyksissäkin, niin päätin etten jatka enää eteenpäin. Alaspäin matka kyl meni helpommin, vaik jossain kohti oli aika korkeita askelmia.

Toisella tasolla

Toisella tasolla

Kolmannella tasolla

Mä & Chong Fah!

Kyl toi ihan päivän urheilusuorituksesta kävi! Ja sen jälkeen aattelinkin, et voisin lähtee rannalle. Noh, tuli mieleen, et voisin mennä tsekkaa jotain uutta biitsiä, ni päätin lähtee Khuk Khakin rannalle. Kun pääsin takas päätielle (kerran kyl ajoin pikkasen harhaan siinä matkalla, siis ihan vähän vaan! :D) niin käännyin pohjoseen päin. Ja sieltä Khuk Khak Beachin kyltin kohdalta kohti rantaa. Ajoin merenrantaan ja näin siinä muitaki mopoja parkis ni parkkeerasin siihen. Siinä rannas oli kyltti, joka toivotti tervetulleeks Lek Bariin ja kehotti soittamaan kelloa, niin he tulisivat veneellä hakemaan. Hoksasin, et sieltä pääs kuitenkin ihan helposti kahlaamaankin. Menin ihan rannalle ja totesin, että se oli aika samantapanen kuin Bangsakin ranta, jossa olin aikasemmin. Rantaviivaa pitkästi molempiin suuntiin ja porukkaa ei paljoakaan. Oli siel nyt vähän enempi kuitenki kun Bangsakilla. Tossa rannan edustalla oli hotlia esim. Blue Lagoon, joilla oli omia rantepetejä vaan hotellin asukkaille. Sit se Lek Bar osottautu pikkuseks baariks, jolla oli kans muutamia rantapetejä. Päätin kuitenkin kävellä hieman enkä jäänyt rannalle makoilemaan. Se ehkä olikin ihan hyvä päätös, nimittäin yhtäkkiä alko pukkaamaan aika tummaa pilvee taivaalle ja ukkonen jyrähteli. Katsoin parhaaksi kääntyä ympäri ja kävellä takas mopolle.

Khuk Khakin rannalla

Khuk Khakin rannalla ei ole ruuhkaa

Pilvet oli uhkaavan näköisiä ja ukkonen jyrähteli

Kun lähin mopolla ajelemaan, niin alko riputella vettä. Päätin ajaa suorinta tietä kotiin, vaikka alunperin olin ajatellu käydä jossain syömässä. Ennen kun pääsin kotiin, niin alko sataa vettä ihan kaatamalla. En ookaan ennen ajanu tommosessa sateessa mopolla ilman sadeviittaa (sadeviitta oli jääny kotiin). Ja en siis tiennyt, et siinä vauhissa ne vesipisarat oikeesti sattuu, kun ne osuu iholle! No onneks ei ollu pitkä matka kotia, ja sit vaan kämpille kuivattelee. Vettä satokin sitte parisen tuntia, joten en viittiny ulostautua enää kämpiltä mihinkään. Paitti syömään lähen vielä täs illalla.

Huomennahan sitä sitten pitäs taas lähtee viemään yhtä lastillista lentokentälle kohti kotimatkaa ja toista lastillista sitte tänne lomaa alottamaan. Siis transupäivä!

Eikun mukavaa iltaa kaikille ja alkavaa viikonloppua. Itte tajusin just, et en ees tajua et on joku viikonloppukin, kun oon aina kaikki viikonloput töissä, kun meille tulee lennot aina lauantaisin ja sunnuntaisin. Eli vapaapäivä mul on aina viikolla. Viikonpäivätkin tuppaa menemään välillä sekasin (viimeks eilen luulin, et on maanantai), mut ei se mitään!

Pus!

Elämää Khao Lakissa

Nyt kun pääsin vauhtiin taas tän blogin kanssa, ni voisin kirjotella vähän vaikka tästä Khao Lakistakin. Tää on tosiaan pieni ja rauhallinen paikka niinku sanottu. Asukkaita semmonen muutama tuhat. Ja vaikka meil Aurinkomatkoilla onki ollu täällä tänä talvena ihan mukavasti porukkaa, niin yleisesti ottaen sesonki on ollu normaalia hiljasempi. Tämmöstä viestiä on paikallisilta kuulunu ja kyllä sen omilla silmilläki pystyy toteemaan. Mut tosiaan mä viihdyn kyl tämmösessä rauhallisemmassa ilmapiirissä enkä kaipaa mitään vilkasta yöelämää enkä ostoskeskuksia. Okei, välillä on ihan kiva päästä Phuketiin shoppailemaan ja sehän onnistuu, kun meil on kerran viikossa retki Phuketiin.

Khao Lakin pääkatu

On täällä Mäkkärikin:)

Ensimmäistä kertaa uusi työasu päällä!

Oma sänky kullan kallis :)

Kun tulin Khao Lakiin niin yllätyin et tää on niin luonnonläheinen paikka. Kylä on kutakuinkin viidakon keskellä. Ja Khao Lakin keskustakin on käytännössä ottaen yksi vähän leveempi päätie ja sen varrella n. 1,5 km matkalla on kaikki palvelut. Tosi helppoa! Mut luonto on ihan vieressä ja täällä voi tosi helposti lähtee tutustumaan luontoon joko omin päin tai järjestetyillä retkillä. Meillä on yhden päivän retki Khao Sokin luonnonpuistoon. Siinä ratsastetaan norsuilla, käydään näköalapaikalla, karstikallion luolaan rakennetussa temppelissä syöttämässä pyhiä kaloja ja mennään kanooteilla pitkin Sok-jokea. Etenkin tuolla joella on tosi upeat maisemat. Viime viikollakin yks asiakas totes, et kyllä ois jäänyt paljosta paitsi, jos ei olis lähtenyt mukaan tälle retkelle J Sehän oli mukava kuulla, ja kyllähän tuo retki onkin mahtava kokemus ja upea mahdollisuus tutustua Thaimaan luontoon. Kävinhän mä muuten 2 päivän retkelläkin Khao Sokissa, siitä pitäneekin kirjottaa ihan oma juttu!

Khao Lakin ympäristössä on paljon vesiputouksia

Norsuleirissä

Norsutkin tykkää banaaneista

Khao Sokin kansallispuiston maisemia

Kanoottisafarin aikana voi nähdä vaikkapa mangrovekäärmeen

Sok-joella on upean jylhät ja vihreät maisemat

Täällä on myös mahdollista patikoida omatoimisesti Khao Lak Lamru –kansallispuistossa, jonka pääportti on parin kilometrin päässä Khao Lakin keskustasta etelään päin, päätien varressa. Siellä on noin 1,5 km mittainen merkitty reitti. Mutta tukevat kengät on siellä tarpeen, koska polulla on paljon juurakoita ja kivikoita. Ja metsikössä on tosi kosteeta myös, eli hiki virtas, kun siellä patikoin, sen voin sanoa! Nestettä kului ihan mukavasti. Mut matkan varrella on myös pikkunen hiekkaranta ja siihen oikasin sit itteni aurinkoo ottamaan ja huilaamaan ennen kuin jatkoin viimeset 400 metriä tien varteen. Reitin varrella on myös englanninkielisiä opastetauluja, mut vaikka englantia mielestäni ihan kohtuullisesti osaankin, en kyl ymmärtäny niistä juuri hölkäsen pölkästä. Laitan tuossa yhen kuvan, niin voitte itse katsoo... J

Lamru-puistossa voi nähdä tämmöisiäkin eliöitä

Polun ensimmäinen etappi on "jalanjälki"

Ja tässä selitys jalanjäljille...

Tässä liaani, missä Tarzan?

Näköaloja Lamru-puistosta

Small Sandy Beach - ihana levähdyspaikka

Khao Lakin paras valtti on ranta. Ja rantaa täällä riittää. Täällähän rannat on rauhotettua aluetta, eli tossa ihan keskustassa ei saa laittaa rantapetejä edes hiekalle ollenkaan. Ei saa myöskään vuokrata mitään kovaa ääntä pitäviä vesiurheiluvälineitä kuten vesiskoottereita, eikä kaupustella. Jonkin verran kaupustelijoita sakonkin uhalla rannoilla kiertelee, mut eivät oo yhtään hyökkääviä. Ne vaan kävelee ees taas ja ehkä joskus huikkaavat, et mitä heil on tarjolla, mut eivät tule luokse ollenkaan. Eilenkin olin rannalla ja täytyy sanoo, et sääliks kyl kävi niitä kaupustelijoita. Pitkähihasissa paidoissa ja muutenkin verhoutuneina siel kulkevat ja auringonpaahde on ihan armoton... Ei kyl oo hääviä hommaa! Melkein tekis mieli säälistä ihan ostaa jotain, vaikkei tarviiskaan... Mut täällä tosiaan on sit semmosia ”autioita” rantoja myös. Yks vapaapäivä kävin Bangsakin rannalla, joka on n. 15 km keskustasta pohjoseen päin ja siel näin muutaman ihmisen koko pitkällä rannalla koko päivän aikana. Muutama paikallinen poika pelas jalkapalloa ja pari hassua pariskuntaa käveli rannalla. Rantaravintolassa oli paikallisia syömässä ja pari paikallista kalastajaa selvitteli verkkojaan. Siinä kaikki. Siellä sai olla kun herran kukkarossa konsanaan. Ehkä suosituin ranta on White Sand Beach n. 10 km keskustasta pohjoseen. Siel on ehkä pikkasen vaaleempaa hiekkaa, mut ei se muuten nyt mikään ihmeellinen paikka ole. Mut ihan mukava ranta siinä missä muutkin J Keskustan ja Bang Niangin kylän välisellä rantapätkällä on sit rantapetejä ja varjojakin, jotka yleensä omistaa jokin rafla, baari tai hierontapaikka. Ja eivät yleensä ota niistä maksuakaan, jos jotain juomaa/ruokaa tilaa.

Bang Niang Beach

Nang Thong Beach (Khao Lakin keskustan ranta)

Bansak Beach - autiota silmän kantamattomiin

White Sand Beach

Yöelämää täällä on ihan riittävästi ainakin mulle. Keskustassa on muutamia baareja, joista suosituin ehkä Happy Snapper, jossa on lähes joka ilta livemusaa. Ja baarin oma bändi on vieläpä tosi hyvä! Sit Bang Niangissa on Moo Moo Cabaret, missä on ladyboy-esitys joka ilta kymmenen hujakoilla eikä edes sisäänpääsymaksua.

Happy Snapperin livebändi esiintyy

Sulkaa ja höyhentä riittää Moo Moo Cabaret'ssa

Pelottava "täti"

Tääl on myöskin ihan edullista elää, on tosi halpojakin ruokapaikkoja ja hintataso tosiaan ehkä vähän edullisempi kun esim. Phuketissa. Tietty kyllähän Phuketistakin niitä edullisempia paikkoja löytää, kun poistuu pikkasen niiltä suosituimmilta turistikaduilta. Ja ihanaa on ollu taas pitkästä aikaa syödä thairuokaa. En oikeen tahdo osata taas syödä mitään ilman chiliä. Tosin välillä kaipaa ruisleipää, ja sitä herkkua ollaankin viime aikoina saatu. Viime viikolla yks pariskunta toi meille ison pussillisen, ja sitä oli niin paljon, et vein sit Raya Diversinkin porukoille. Ja tänään oli Mervi saanut yheltä naiselta oikein itseleivotun ruislimpun! Kiitos kiitos kiitos meidän ihanat asiakkaat!! J

Som Tam (tulinen papaijasalaatti) ja papaija shake

Ruisleipä ja markkinoilta ostetut kevätkääryleet ja friteeratut katkaravut - nam!

Khao Lakhan on se surullisen kuuluisa paikka, jossa oli suurimmat tuhot tsunamin aikaan. Tai hyökyaallon niin kuin nykyisin sanon. En halua käyttää tsunami-sanaa, koska se on kansainvälinen sana, jonka kaikki ymmärtää. Ja monet paikalliset ei täällä välitä asiasta puhua, enkä halua siitä ketään edes muistuttaa. Täällä on hyökyaallosta muistomerkkinä poliisivene, jonka aalto oli heittänyt mereltä sisämaahan päin parin kilometrin matkan. Ja sen lähellä on myös pienimuotoinen aallosta kertova museo. Siellä en ole itse sisällä ees käynyt, mut oon kuullut, et siel on livekuvaa tapahtumista. Eikä se ole mitään mukavaa katseltavaa. Pari iltaa sitten sain tutulta linkin radio-ohjelmaan, jonka kuuntelin netissä. Siinä oli aiheena tuskaturismi. Et miten ihmiset nykyään menee tarkotuksella pakoille, missä on jotain ikävää tapahtunut. Esim. keskitysleireille, taistelupaikoille, sotahistorian paikoille, haudoille jne. Jotkut ehkä menevät niihin mitään sen kummempia ajattelematta ja jotkut ihan varta vasten. Mut on tässä ehkä vähän sitäkin, et näillä jutuilla halutaan jotenkin mässäillä. Mene ja tiedä. Kovasti tsunamikin edelleen matkailijoita kuitenkin kiinnostaa ja meiltäkin kysellään siitä koko ajan. Täällähän on tsunamihautausmaa, jonne on haudattuna sellaiset alueelta löydetyt aasialaiset henkilöt, joita ei ole tunnistettu ja joita kukaan ei ole kaivannut. Tällaisia henkilöitä on peräti 369. Tuolla hautausmaalla vieraillaan meidän Takuapan retkellä (Takuapa on lähin hieman suurempi kaupunki, n.30 km Khao Lakista pohjoiseen). Kyllä monet matkailijat käyvät poliisiveneellä ja museossakin. Asia siis edelleen kiinnostaa. Ehkä siinä on osittain sitäkin, että ihmiset haluaa tavallaan järkyttää itseään. Sen jälkeen voi ajatella, miten hyvin itsellä on asiat ja olla onnellinen siitä, että itse on ollut turvassa. Se on kuitenkin selvää, että Khao Lak on ponnistellut jaloilleen näiden 8 vuoden aikana, ja mitä ei enää silmin ole nähtävissä uudelleen rakennettujen hotellien lomasta, on kuitenkin piirtyneenä syvälle alueen asukkaiden sisimpään ja elää siellä ikuisesti. Ja silti thaimaalainen hymyilee. Mai pen rai, mikään ei ole pysyvää.

Viisumireissulla Malesiassa

Tiedän, etten oo taas vähään aikaan... okei no pitkään aikaan... kirjotellut, mutta nyt meinasin tehdä muutoksen asiaan. Pyydän anteeksi teiltä mun vakituisilta lukijoilta, jotka ootte ootellut mun kuulumisia. Hengissä täällä edelleen ollaan ja tällä hetkellä opastelenkin Khao Lakissa ja ilmeisesti oon nyt sitten täällä koko kauden, vaikka aluks mun piti olla täällä vaan vähän aikaa ja siirtyy sitten Phuketiin. Mut tykkään kyl olla täällä, vaikka tää onkin huomattavasti rauhallisempi paikka kuin Phuket. En mä nyt niin mitään ihmeellistä kaipaa. Töitä täällä kyllä riittää aamusta iltaan, joten eipä sitä niin ihmeitä kerkiäis tekemäänkään. Ja vapaapäivänä mulle riittää yleensä ranta, hieronta ja hyvä ruoka J

Mut tässä kirjotuksessa ajattelin kuiteski kertoilla teille vähän mun viimesimmästä reissustani, nimittäin viisuminhakureissusta eli visa runista. Ensin oli tarkotus, et kaikki tekis viisumimatkan bussilla Penangiin, Malesian puolelle. Mut sit saatiinkin lupa, et voidaan mennä Kuala Lumpuriin. Mä kuitenkin jossain hulluuskohtauksessa päätin, et haluun mennä Penangiin. Joten lähin sinne sit ihan ittekseni. Mä olin vielä eka, joka ylipäänsä viisumimatkalle lähti.

Viime viikon keskiviikkona olin sitten opastamassa meidän Phuketin retkee ja jäin sitte siltä tieltä Phuketiin, koska se järjestetty matka lähti sieltä. Phuketissa on tosiaan firmoja, jotka järjestää näitä reissuja ja totesin matkan aikana, et se on varmaan ihan hyvä bisnes täällä, koska tääl on paljon ulkomaalaisia jotka viisumia tarttee. No mun reissuun lähtö ei alkanut ihan mallikkaasti. Olin sovitussa paikassa sovittuun aikaan, mut kyytiä ei näkyny. Sit kohta soittaa huonosti englantia puhuva kuski ja sanoo et kaks minuuttia menee. No menee enempi ja sit soittaa toinen mies, joka puhuu jo vähän parempaa englantia, et poliisi on sulkenut jonku tien Patongilla, eikä minibussi pääsekään mua hakee sieltä mistä piti. Soittaja kehottaa mua ettimään mopotaksin ja soittamaan sit hänelle takasin, jotta hän antaa ajo-ohjeet. No mä tein sit työtä käskettyä. Mun pitäiskin päästä toiselle hotellille rannan toiseen päähän. Sieltähän se minibussi sit lopulta löytyy. Siellä on mun lisäks pari ihmistä. Ajetaan eteenpäin ja bussi pysähtyy ja meidät käsketään siirtymään toiseen minibussiin. No siellä ei sit ookaan kaikille paikkoja. Mä istun jonku miekkosen kanssa samalla penkillä, mut onneks vaan vähän matkaa, kunnes taas pitäis vaihtaa bussia. No taaskin on se bussi täynnä, mihin mun pitäis vaihtaa (!) ja lopulta mut käsketään menee sen toisen bussin apukuskin paikalle. Eka vähän mietin, et mitähän tästäkin matkasta vielä tulee, mut lopulta päästään matkaan ja kaikki on ihan ookoo.

Kello tais olla sit jotain 23 illalla kun vihosta viimein alotetaan varsinainen matka. Busseja on useampia ja ajetaan yhtä matkaa. Joskus kahen aikaan yöllä pysähytään kahvi/tupakka/wc-tauolle. Joten kuten oon nukkunu siihen asti, ja penkkiä saa ihan hyvin taaksepäin, mut aika huonoo untahan se kumminkin on ja en oikeen saa kunnon asentoo. Oon tyytyväinen, et oon ottanu fleeceviltin mukaan, koska bussissa ilmastointi puhaltaa aika kovalla. Tosin firman puolestakin siel jotain peittojaon. Sit matka jatkuu ja kuski päättää laittaa musan kovalla soimaan, varmaan siks ettei itte nukahtais (on muutenkin energiajuomia kiskonut, et pysyis hereillä). Ja siihen eteenhän se musa kuuluu oikeen hyvin, kun kajarit on siinä vieressä! Ja ei siinä vielä mitään, sitten kuski alkaa laulamaan!! Hyvästi yöunet...

Viiden aikaan aamulla ollaan sit Thaimaan rajalla. Noustaan autosta ja mennään jonottamaan. Osalla onkin menny jo oleskeluaika yli ja menevät immigrationiin maksamaan sakkopäiviä, ilmeisesti 500 bahtia per päivä, jos oikein ymmärrän. Siellä on suomalainen mieskin, jolla ilmeisesti on jotain 26 päivää menny yli, eikä se oo ite sitä edes tajunnut... Kyselevät vaan siltä, et onko sillä tarpeeks cashia mukana. Mies on ihan ymmyrkäisenä. No, itte pääsen passintarkastuksesta, enkä jää enää näkemään, et miten miehelle käy. Bussilla kuski antaa meille viisumihakukaavakkeet ja täyttöohjeita niihin. Osa tiedoista on jo valmiiks täytetty. Suurin osa meidän bussissa olijoista hakee turistiviisumia, mut pari muutakin on hakemassa non immigrant viisumia, eli sitä, millä saa tehdä töitäkin.

Meidän bussi on melko ylikansallinen. Meitä viisumimatkailijoita on yhteensä 10 ja meidän bussissa on edustettuna Suomen lisäksi Norja, USA, Iso-Britannia, Venäjä, Kazakstan, Kreikka ja Thaimaa. Thaimaalainen on yhden venäläisen tytön apuna. Matkaa jatketaan ja tuota pikaa ollaankin Malesian rajalla. Siellä sitten taas passintarkastukseen ja laukut läpivalasuun. Sitten jatkuu matka kohti Penangia.

Penang on saari ja sen pääkaupunki on Georgetown ja se on siis meidän matkan päämäärä. Sinne tosin menee silta, eli ei tartte sentäs millään lautalla mennä. Malesian puolella tiet on hyviä ja muutenkin maisema siistimmän olosta kun Thaimaan puolella. Kuski ajaa helpostikin jotain 150-170 km/h. Kuulen, et sillä aikaa kun oon nukkunu, on menty 180:äkin. No ei mua hirvitä, oon tainnu ennenki mainita, et mul on vähän tämmönen paha vaiva kun vauhtisokeus. Ja mikäs sitä on suoraa tietä ajellessa J

Aamulla saavutaan meidän majotuspaikkaan ja päästään heti aamupalalle. Ja tuota pikaa saadaan myös huoneen avaimet. Meen mun huoneeseen ilman mitään sen kummempia odotuksia, ja TADAA! Sehän onki kunnon sviitti! Poreamme ja kaikki! Ikkunoita on tosin vaan yks ja siinäkin värilliset lasit, joten ulos ei näe, mut eipä sieltä tarvi nähäkään :D Huoneessa on sohva ja telkkari ja iso parivuode. Ja sisustus on tosi kiva semmonen kivilaatoista tehty. Mut mua väsyttää ja päätän ottaa nokoset. Nukunki sit jotain 4 tuntii. Kahden aikaan iltapäivällä havahdun ja meen suihkuun. Kolmen aikaan lähen liikenteeseen.

Poreamme, jota en kyl kerinny käyttämään

Ihana sänky :)

Oon netistä tulostanu Georgetownin piirroskartan. Siihen on merkattu jotain paikkojakin. Lähen sit käppäilee tarkotuksenani käydä ainakin kattoo yks iso moskeija, pari kellotornia, merenranta ja ostarit. Ne kaikki näänkin. Sen lisäksi nään Little India –kaupunginosan, jossa soi intialainen musa, ja taas tekee mieli ruveta tanssii bollywoodia (vähän niinku viime vuonna Kuala Lumpurissa, jossa taisin herättää pahennusta :D). Mut nyt jätän tanssit sikseen. Georgetownissa ei ole mitään kovin ihmeellistä nähtävää. Mut se on kuitenkin ihan sympaattinen paikka. Paljon samantapaista arkkitehtuuria, eli kiinalais-siirtomaatyylistä, kun Etelä-Thaimaassakin. Käyn kattomassa pari kiinalaista temppeliä. Hipsin sitten kohti korkeaa Komtar Toweria ja sen vieressä olevia ostareita. Ihan hulppeen kokosia paikkoja! Mut mitään en osta, lukuunottamatta yhtä ”tonnikalapullaa” ja paria juomapulloa. Tavara on taas jotenkin sellasta, jota ei vaan osaa ostaa. Vaatetyyli samaa kun Bangkokissa – ei meikäläisen tyyliä. En oikeen osaa kuvailla sitä tyyliä, se on jotenki halvanolosta, mautonta, tyttömäistä... mut no, paikallisille se sopii, mulle vaan ei.

Kapitan Keling moskeija

Victoria Memorial kellotorni

Näkymä rannasta

Prangin Mall - ihan mukavan kokonen ostari

Kävelin ympäri ämpäri Penangia neljän tunnin ajan ja palasin sit hotlalle, koska siel tarjoiltiin meidän reissun hintaan kuuluva illallinen. Kun oon istumassa erääseen pöytään, toisesta pöydästä huikataan ja pyydetään mua sinne. Siellä istuu porukkaa meidän bussista. Liityn seuraan. Ryhmä on aikeissa mennä yhteen baariin hotlan lähelle ja saavat sit ylipuhuttua mutkin mukaansa. Johonkin yhteen asti jaksankin siellä notkua, mut sen jälkeen korjaa nukkumatti. Lähen kämpille nukkumaan. Aamulla on kuiteski aikanen herätys, aamupala alkaa jo puol seiskalta.

Rakkauden katu :) Monilla kaduilla on englanninkieliset nimet

Näkymää Georgetownin kaduilta

Ihana taivas!

No ihan niin aikasin en aamupalle hyökkää, vaan tuntia myöhemmin, koska uloskirjautuminen hotellista on puol ysin aikaan. Aamupalan jälkeen ootellaan bussia ja kellään ei oikeen tunnu olevan käsitystä, mihin aikaan meidän pitäis oikeen lähtee. Muutamia tyyppejä meidän bussista on majotettu toiseen hotlaan ja heidät onkin menty hakemaan ensin. Mekin päästään bussin kyytiin.

Talonseinätaidetta Georgetownissa

Lisää talonseinätaidetta

Niin, suurin yllätys koko reissulla on se, että konsulaattiin ei tarvitse itse mennä ollenkaan! Ekana päivänä kuski on keränny meidän passit, viisumihakemukset, valokuvat, liitepaperit ja rahat ja aamulla kun bussi tulee meitä hakemaan, niin saan passin kouraani, missä on viisumi valmiina. Aika helppoo sanoisin! J

Komtar Tower, varmaankin Georgetownin korkein rakennus

Kotimatka alkaa. Taas on proseduurit rajalla. Ensin ulos Malesiasta ja sit Thaimaan puolelle. Immigrationin virkailija lyö leimat passiini ja saan taas oleskella Thaimaassa huhtikuun 10.:een päivään saakka. Hiphei! Thaimaan puolella pysähdytään lounaalle, joka sekin kuuluu reissun hintaan. Paljoo ei ainakaan tällä reissulla rahaa kulu! Etelä-Thaimaan puolella katselen maisemia. Mieleen jää puhvelit (ja lehmät.. vai onko nekin puhveleita, en tiedä), joita on tien varsilla ja melkein tielläkin tosi paljon. Jopa liikennemerkit varoittavat puhveleista. Ja toinen mieleenpainuva näky on kymmenet rekat tien varsilla, jotka on lastattu täyteen öljypalmun hedelmiä. Bussi jättää mut Kokloin linja-autoasemalle, jossa mua oottaakin meidän paikallisen yhteistyökumppanin järjestämä kyyti takasin Khao Lakiin. Perillä oon iltakaheksan aikaan.

Täytyy sanoo, et reissu oli ihan mukava ja missään nimessä en kadu, et lähin Penangiin Kuala Lumpurin sijaan. Tietty toi bussissa istuminen (varmaan semmonen about 20 tuntii kahen päivän aikana) otti aika koville. Mulla veti yläselän aika kivasti jumiin, sen verta hassuissa asennoissa koitin nuokkua. Mut onneksi Thaimaa on hierojien luvattu maa! Heti seuraavana päivänä paluun jälkeen menin yhelle hyväksi havaitsemalleni hierojalle ja otin thaihieronnan. Hieroja hieroi vielä tiikeribalsamia mun selkään ja itte toistin balsamikäsittelyn vielä parina iltana nukkumaan mennessä. Jo seuraavana päivänä hieronnan jälkeen oli olo aika normaali taas.

Majoituspaikkani Banana Boutique Hotel

Sawasdee kha ja hyvää yötä kaikille. Mä painun unten maille ja huomisaamuna lähen saattamaan taas yhtä porukkaa kotimatkalle ja hakemaan uusia lomalaisia tänne Khao Lakiin J Paratiisi hiljenee, mutta toivottavasti vain hetkeksi (eli yritän kirjotella nyt taas vähän useemmin...)!