2013-03-18

Maanantaimietteitä

Kautta on täällä Khao Lakissa jäljellä enää kolme viikkoa. Mut mun työkaveri lähtee jo ens viikonloppuna pois, joten oon viimeset kaks viikkoo täällä yksin. Joten jotenkin tuntuu, et tässä on jo eräänlainen loppu käsillä. Tällä viikolla meillä onkin jo kaudenlopetusillallisia yhteistyökumppaneiden kanssa. Eilen illalla meillä oli viimeinen yhteinen tervetulotilaisuus Gold Elephant -ravintolassa, joten piti sitten poseerata yhessä ravintolan omistajan kanssa.

Aurinkomatkat Khao Lakin tiimi ja Khun Mit

Tuolla Gold Elephantissa on vaan niin hyvät ruuat. Ja niin ystävällistä henkilökuntaa <3

Ollaan metsästetty täällä parasta pizzapaikkaa, ja kyllä se vaan meidän kartotuksen mukaan taitaa olla La Piccola Maria, joka on keskustassa rantakadulla hotelli Seaview'n lähellä. Siellä saa pizzaan ihan maksutta lisäksi esim. chiliä tai valkosipulia. Tänään käytiin kartottamassa yks paikka keskustan pohjoispäässä, päätien varrella, nimeltään Mamma Tonie. Ihan hyvät pizzat oli sielläkin, ehkä kuitenkin hieman kalliimmat hinnat kuin muissa paikoissa. Paikka olikin vähän semmonen siistimpi, oli valkoset pöytäliinat ja kaikki.Tarjoilija erittäin siistiin mustaan asuun pukeutunut. Ja sisustuskin oli hieman erikoisempi.

Tuokaa meille PIZZAA, hirvee nälkä :)
Mamma Tonie sisältäpäin

Viime viikolla maanantaina työkaveri Phuketista soitti yllättäen ja oli päättäny ex tempore lähtee tänne Khao Lakiin lomailemaan vapaapäivänään. Ja kun mulla oli vapaapäivä kans samana päivänä, niin sehän sopi oikeen hyvin. Hän hyppäs illalla paikallisbussiin ja menin häntä vastaan tohon tien toiselle puolelle 7elevenin luokse. Siinä sit vähän valmistauduttiin ja mentiin ekaks syömään tohon ihan lähelle Dao Thong -nimiseen thairavintolaan ja siitä sit otettiin lavataksi ja suihkastiin mihinkäs muuhun kun Happy Snapper -baariin. Siellä tavattiin tuttuja, joitten kanssa vielä jatkettiin paikallisten yökerhoon eli Zantikaan, joka on ihan tässä lähellä mun kämppää Bang Niangin alueella. Siellä soitti jokin paikallinen rokkibändi ihan paikallista musaa ja aika kovalla, joten eipä me siellä kauaa viihdytty. Ja siellä olikin lähinnä vaan paikallisia. Kävästiin vielä Gecko-baarissa ihan kävelymatkan päässä kämpiltä, ennen kun hilauduttiin kotia.

Seuraavana aamuna käynnistyttiin aika hitaasti, mut kun liikkeelle päästiin, ni suunnattiin ekaks mun lempparikahvilaan Café Kantaryyn brunssille. Siel on aivan ihania noi krepit eli täytetyt letut. Oon jo maistanu niitä kolmella eri täytteellä: pinaatti&juusto, lohi&juusto ja tonnikalasalaatti. Ja vohveliannokset on tosi tuhteja. Esim. mansikkavohveliannokseen kuuluu kaks isoa vohvelinpalaa, hilloa, iso pallo jäätelöä ja kermavaahtoa. Nam! :)

Lounaaksi kreppi tonnikalasalaatilla ja puokkiin kaverin kans mansikkavohveliannos
Lounaan jälkeen käppäiltiin rantaan, Nang Thongin biitsille. Kun aurinko alko jo olla aika alhaalla, päivän tärkeä tehtävä eli kynsien laitattaminen oli vielä ohjelmassa! Hienot taas tulikin. Niin ja tällä kertaa laitatin varpaankynnetkin. Ne on nyt tuommoset samanväriset siniset kuin kynsien kärjet ja tietty glitterlakkaa päällä! :)

Phu Ping -kauneussalongissa on tosi taitava tyttö!

Illalla mentiin vielä porukalla syömään tähän Bang Niangiin Green Pepper -ravintolaan. Siellä olikin tosi hyvät ruuat.

Hyvää ruokaa Green Pepperissä

Tämmöstä täällä taasen on tullut puuhasteltua töiden lomassa. Eipä tässä tosiaan enää hirmusesti ole aikaa, ja aina kauden lopussa sitä alkaa miettimään, että mitä juttuja vielä on tekemättä ja mitä pitäis tai haluais vielä tehdä. Mulla ei oikeestaan oo mitään erikoisia, mitä pitäs vielä  tehdä. Ehkä rannalla vois käydä, jos sais vielä pikkasen enempi väriä pintaan. Okei, mä oon varmaan tämmönen ikuinen kalkkilaivan kapteeni enkä muuksi muutu. Mut uskokaa tai älkää, mä oon ollut Suomessa asuessani vieläkin valkosempi! Muistan aina kun vertasin esim. käsivartta jonkun kanssa, niin ikinä ei löytyny mua valkosempaa ihmistä. Kerran vuosia sitten Turkin lomalla paikallisen marketin henkilökunta huuti aina et "white lady", kun mä kävelin ohi. Joo, tiedetään, et oon valkonen, tarviiko siitä enää muistuttaa... Mut nyt oon ehkä muuttunut semmoseks normaalin värikseks :) Huomenna mulla oiskin vapaapäivä, ni sitä voiskin sit suunnata biitsille. Nyt täällä vaan on tosi kuuma. Lähemmäks 40 astetta päivisin - varjossa. Eli ei ainakaan auringossa jaksa hullukaan maata kovin kauaa. Paikallisetkin valittaa, kun on niin kuuma. Ne odottaa jo sadekautta, joka tuo hieman viilennystä ilmaan.

Vajaan kolmen viikon päästä oonkin jo Suomessa ja oon ollu ihan järkyttyny kun oon kuullu, et siel on ollu viel yli 20 asteen pakkasia ja lunta tuprunnut! Eihän mulla oo mukana ees sopivia vaatteita semmoseen keliin. Lenkkarit on lämpimimmät jalkineetkin, mitä mul on matkassa mukana, ja onhan mul nyt sentäs farkut ja takki, niin ja kaulahuivi ja hanskat. Mut nyt vaan äkkiä aurinko paistelemaan sinne Suomeen ja sulattamaan lumia ja lämmittämään kelejä! En haluu saada heti jotain flunssaa kun sinne tuun.

Aurinkoisia päiviä kaikille! xxx

2 kommenttia:

  1. Hei! Blogiasi on ollut mukava lukea ja Khao Lakin vinkit on poimittu mukaan. Olen tulossa off season reissulle Raya Yaille ja Khao Lakiin ja pohdinkin väin Phuket-Khao Lak matkustamista. Kirjoitit yllä, että opaskaverisi tuli välin paikallisbussilla. Tiedätkö, löytyykö jostakin päin netin syövereitä jotakin tietoa bussien reiteistä ja kulkuajoista vai pitääkö selvittely jättää paikan päälle? Osaatko sanoa jotain käypää hintaa taksille/minibussille ko välille? Kiitos jo etukäteen, kivoja viimeisiä viikkoja sinne!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mukava, että blogista on ollut jotain hyötyä. Netistä en tiedä aikatauluja löytyvän, mut Phuket Cityn pitkän matkan bussiterminaalista (tais olla terminaali 2) lähtee tänne päin tulevat bussit. Tästä ohi ajavat ainakin Takuapaan ja Surat Thaniin menevät bussit. Käsittääkseni ainakin tunnin välein niitä tulee, ellei jopa useamminkin, mut viimenen lähtee Phuketista klo kuudelta illalla. Matka maksaa bussilla 120 thb. Takseista mulla ei tarkkaa tietoa ole, kun en ole itse käyttänyt, mutta veikkaan et joku pari tuhatta varmaan ainakin ottavat yhdestä suunnasta, koska taksihan joutuu joka tapauksessa palaamaan saman matkan takaisin.

    VastaaPoista